Pakokaasunpoisto
Worky-tuotemerkki tuli markkinoille vuonna 2011. Perustajina oli joukko asiantuntijoita, jotka olivat aikaisemmin työskennelleet toisessa saman alan yrityksessä. Yli 20 vuoden kokemus ja tietotaito on siis olemassa. Worky valmistaa tuotteita kaikenlaiseen pako- ja savukaasunpoistoon.

Pakokaasukelat
Pakokaasukeloja on tarjolla sekä kevyelle että raskaalle kalustolle. Käytetyin kelatyyppi on jousipalautteinen mekaaninen kela. Moottoroitu kela on tarpeen, jos halutaan esim. sijoittaa pakokaasukela kattoon ja käytössä on myös kattonosturi. Joskus voi myös olla tarpeen saada kelattua letku mahdollisimman ylös, jotta halliin saadaan vapaata ilmatilaa mahdollisimman paljon. Ohjaus voi olla radiotoiminen tai johdollinen. Letkunhalkaisijoita on saatavana 75 millimetristä 200 millimetriin ja pituuksia tarpeen mukaan. Letkunhalkaisijaa mietittäessä kannattaa ottaa huomioon riittävä korvausilman saanti. Letkun pituus määräytyy kelakorkeuden mukaan ja paljonko letkua on voitava siirtää sivusuunnassa. Keloihin voidaan lisävarusteena asentaa mikrokytkin, jonka avulla poistopuhallin käynnistyy automaattisesti, kun letkua vedetään alas.

Pakokaasuradat
Pakokaasurata on järkevä vaihtoehto korjaamolle, jossa on enemmän kuin kolme huoltopaikkaa vierekkäin samassa linjassa. Perinteinen malli on asentaa yksi pakokaasukela joko yhtä tai kahta huoltopaikkaa kohti. Jos jokaisella huoltopaikalla on oma kela, katosta roikkuu suuri määrä tavaraa ja asennusvaiheessa putkitöiden määrä on hyvin suuri. Pakokaasuradalla päästään asennuksissa ja putkitöissä vähemmällä. Korjaamon ilmatila jää myös huomattavasti avarammaksi. Rataan voidaan asentaa joko letkuvaunuja tai letkukeloja sopiva määrä ja nämä liikkuvat tarpeen mukaan kullekin huoltopaikalle. Esim. 5 huoltopaikalle riittää yleensä kaksi poistoletkua tai 8 huoltopaikalle kolme. Vaunuja tai keloja voidaan lisätä myös myöhemmin tarpeen mukaan.

Puhaltimet ja varusteet
Pakokaasupuhaltimien tehot alkavat 0,35 kilowatista. Pienin malli riittää käytännössä yhden (jopa kahden) henkilöauton pakokaasunpoistoon, jos välillä ei ole juurikaan iv-kanavistoa. Puhallinkoko määritellään huollettavan kaluston ja keskimääräisen poistotarpeen mukaan. Puhaltimia löytyy tarvittaessa aina 18,5 kilowattiin asti. Pakokaasunpoistoa ei kuitenkaan kannata ylimitoittaa ja kilowatit eivät ole määräävä tekijä. Nykyiset puhaltimet siirtävät saman määrän ilmaa pienemmällä teholla verrattuna 20-30 vuotta vanhoihin puhaltimiin. Isomman korjaamon tilanteessa kätevä ratkaisu on käyttää ainoastaan yhtä isompaa puhallinta, jonka pyörimisnopeutta säätää invertteriyksikkö automaattisesti imutarpeen mukaan. Pakokaasuletkujen halkaisijat alkavat 75 millimetristä. Henkilö- ja pakettiautojen huoltoon 100 mm olisi suositeltava. Raskaalle kalustolle on tarjolla 125 tai 150 mm. Myös 200 mm:n letkua toimitetaan mm. raskaiden työkoneiden huoltoihin. Vakioletkuja 200®C:n lämpötilankestolla löytyy normaalisti varastosta. Tarvittaessa saadaan jopa 1000®C kestävää letkua. Pakokaasusuulakkeissa on useita vaihtoehtoja riippuen käyttötarpeista. Monissa autoissa alkaa olla 2 pakoputkea ja pakokaasuletkun y-haara on pieni investointi, jolla estetään mahdollisimman hyvin pakokaasujen pääsy huoneilmaan.
Korjaamolaitemyynti
Korjaamolaitemyynti
Korjaamolaitehuolto
Toni Myyrä
Tuotepäällikkö • korjaamolaitteet, korjaamosuunnittelu, Lounais-, Varsinaissuomi ja Satakunta
- Lounais-Suomi
- Varsinais-Suomi
- Tampere
- Korjaamosuunnittelu
Jari Vilén
Aluepäällikkö • korjaamolaitteet • Pääkaupunkiseutu, Etelä-Häme ja Itä-Suomi
- Pääkaupunkiseutu
- Etelä-Häme
- Itä-Suomi
Pyhtäänkorventie 4
01530 Vantaa
01530 Vantaa
Avoinna: ma-pe klo 8-16
Tuomo Jokinen
Aluepäällikkö • korjaamolaitteet, Keski- ja Itä-Suomi, Etelä-Pohjanmaa
- Keski-Suomi
- Pohjanmaa
- Itä-Suomi
- Pohjois-Suomi
- Tampere
Satu Salomaa
Osastopäällikkö • Korjaamolaitteet, työkalut sekä ajoneuvojelämmittimet ja -ilmastointilaitteet
- Ajoneuvolämmittimet ja -ilmastointilaitteet
- Korjaamolaitteet
- Työkalut